Suomi on täynnä toinen toistaan viihtyisämpiä kylpylöitä. Välillä ei edes osaa ajatella, että ei tarvitse lähteä kauas toiseen maahan, sillä meillä on omassa kotimaassa monia hienoja kylpyläkohteita. Suurin osa kylpylöistä tarjoavat myös majoitusta, mutta toiset, kuten Helsingin kauppatorin reunustalla oleva Allas Sea Pool tarjoaa ainoastaan uinti- ja wellness -palveluita. Kylpylät eroavat toisistaan todella monin eri tavoin eli itselle parhaimman vaihtoehdon tutkimiseen kannattaa käyttää hiukan aikaa.
Juuri teille paras kylpylä
Omalle matkalle parhaimman kylpylän valitseminen riippuu esimerkiksi matkaajien iästä, loman pituudesta ja sopivasta miljööstä. Mikäli on lähdössä kohti kylpylää pienempien lasten kanssa on ehdottomasti tietysti tarkistettava, että kylpylässä on lastenallas. Jos mukana on vanhempia lapsia sujuu kylpyläpäivä paljon joutuisammin, jos kylpylässä on jotain mielenkiintoista tehtävää, kuten liukumäkiä tai veden päällä oleva seikkailurata. Katso listastamme Suomen parhaat kylpylät.
Jos taas haluaa lähteä aikuisporukalla rentoutumaan spa-palveluihin, on valittavissa monia erilaisia kylpylöitä, jotka ovat suunnattu juuri aikuisille. Kylpylää valitessa kannattaa myös miettiä sijaintia. Onko valmis lähtemään kauas kotoa vai onko tiedossa vain lyhyempi reissu? Myös miljöötä kannattaa enemmänkin pohtia, valittavissa on kaupungin sykkeessä olevia kylpylöitä kattavilla ravintola ja ostosmahdollisuuksilla tai kaukana kaikesta olevia kylpylöitä, joissa voi rentoutua esimerkiksi saariston hiljaisuudessa.
Itselle ja matkaseurueelle sopivaa kylpylää miettiessä kannattaa siis miettiä seuraavia:
- Kylpylän tarjonta: lapsille tekemistä vai aikuisille suunnattu kylpylä
- Erilaiset mukavuudet: kattavat spa-palvelut vai pelkkä uintimahdollisuus
- Matka: kuinka kauas olette valmiit lähtemään?
- Miljöö: kaupungin sykkeessä vai luonnon hiljaisuudessa