Uusimaa on asukasluvultaan Suomen suurin maakunta, suomalaisista jopa noin 30% asuu Uudellamaalla, sillä koko pääkaupunkiseutu sijaitsee maakunnan sisällä. Väestöntiheys on jopa kymmenen kertaa korkeampi kuin keskiarvo Suomen muissa maakunnissa. Uusimaa jakaantuu neljään eri seutukuntaan, sekä 26 eri kuntaan, joista 13 on kaupunkeja.
Uudenmaan sisällä on monia erilaisia kasvillisuusalueita ja maisemia. Maakunnan saaristoalueet ovat ainutlaatuisen kauniita samoin kuin kansallispuistot, kuten Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin kuntien alueella oleva Nuuksion kansallispuisto, sekä Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla oleva Sipoonkorven kansallispuisto. Uudellamaalla on myös monia korkeita kohtia, joiden näköalat ovat huumaavan kauniita. Vieraile Loviisassa Kukkukiven näköalatornilla ja Espoossa maahisenkierroksen näköalatasanteella.
Kannattaa myös vierailla Uudenmaan maakunnan muissa kaupungeissa, eikä jäädä vain tutkimaan Helsingin nähtävyyksiä. Helsingin lähettyvillä olevat Porvoo, sekä Loviisa tarjoavat historiallisen pikkukaupungin tunnelmaa ja ovat täynnä toinen toistaan suloisimpia pieniä putiikkeja. Myös joulun aikaan kannattaa ehdottomasti vierailla näissä sympaattisissa kaupungeissa. Myös Uudenmaan länsiosissa on monia mielenkiintoisia kaupunkeja, kuten Raasepori, jossa kannattaa ehdottomasti käydä vierailulla kuuluisilla linnaraunioilla. Kannattaa myös muistaa lähistöllä olevat upeat Hangon, Suomen eteläisimmän kaupungin rannat, sekä Fiskarin suloinen ruukkikylä.
Kulttuuria ja taidetta
Kulttuuri- ja taidekohteita Uudenmaan alueella on todella monia, joten Uusimaa sopii niistä kiinnostuneelle matkaajalle. Pääkaupunki Helsinki on täynnä mielenkiintoisia museoita, kuten Suomen kansallismuseo, luonnontieteellinen museo, nykytaiteen museo Kiasma ja taidemuseo Ateneum.
Lisäksi Tuusulan Rantatie esittelee Tuusulan kultakauden taiteilijayhteisön kotimuseoita, joihin lukeutuu muun muassa Juhani Aho, J. H. Erkko, Pekka Halonen ja tietysti kansallissäveltäjä Jean Sibelius. Lisäksi rantatiellä on muun muassa Lottamuseo, jonka yhteydessä on perinteitä kunnioittava leipomo. Tuusulan rantatien kohteiden luo pääsee kätevästi Visit lake Tuusula -bussin avulla, joka toimii hop on – hop off menetelmällä ja maksaa vain 5€.