LomarengasLomarengas

Varsinais-Suomi

Saattaa sisältää mainoslinkkejä.

Varsinais-Suomi on 27 kunnan maakunta Suomen lounaisessa reunassa. Väkiluvultaan Varsinais-Suomi on maan kolmanneksi suurin maakunta ja väestöntiheys alueella on maan toiseksi suurin Uudenmaan jälkeen. Varsinais-Suomen historia on erittäin monipuolinen ja tärkeä osa koko Suomen historiaa. Turku oli tärkeä kaupunki ja kauppapaikka jo keskiajalla. Todisteena tästä on edelleen vahvasti perustuksillaan seisova Turun tuomikirkko, joka on koko Suomen ainoa keskiaikainen basilika. Lisäksi Turku toimi autonomisen Suomen pääkaupunkina 1809-1812, mutta Turun palon jälkeen pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin.

Varsinais-Suomen nähtävyydet ihastuttavat varmasti kaikkia, sillä tutkittavaa löytyy esimerkiksi historiaan, kulttuuriin, taiteeseen, musiikkiin, luontoon kuin merenkulkuun liittyen. Turun ehdottomasti kaunein nähtävyys jokaisena vuodenaikana on kaupunkia hallitseva Aurajoki. Joen vartta voi kävellä myös muualla kuin Turun keskustassa, sillä sen varteen on rakennettu erilaisia luontopolkuja, kuten Virnamäenpuisto ja Nautelankosken luonnonsuojelualue Liedossa.

Ihastu saariston luontoon:

Varsinais-Suomi poikkeaa monilta osin muista Suomen maakunnista. Esimerkiksi Saaristomeri ja rannikolla olevat suuret lehdot ovat ainutlaatuisia luontokokonaisuuksia. Maakunnasta melkein puolet on vettä ja alueella onkin noin 22 000 saarta. Upeaa Suomen suurinta tammilehtoa voi käydä ihastelemassa Turun Ruissalossa, joka on alueena tuttu myös Ruisrock festivaaleista. Pidemmälle saaristoon pääsee lossien eli maantielauttojen avulla. Päiväretki Turun saaristoon onnistuu hyvin esimerkiksi Paraisilla tai Käsnasissa, johon pääsee myös bussilla. Kesäisenä päivänä kannattaa poiketa Nauvon nähtävyyksillä, kuten Nauvon satamassa.

Alueella on myös mielenkiintoisia kansallispuistoja sekä luonnonpuistoja, joihin kannattaa tutustua. Suurin näistä on Kurjenrahka, joka on useamman kunnan alueelle sijoittuva kansallispuisto vain noin 35km päässä Turun keskustasta. Retkeilystä kiinnostuneille on Varsinais-Suomessa on monia hyviä kohteita, joissa useammankin päivän vaellusretki onnistuu helposti.

Kotisivut: https://www.varsinais-suomi.fi/

Varsinais-Suomen kartta

LomarengasLomarengas
KotimaaTutuksi.fi iconKotimaaTutuksi.fi
KotimaaTutuksi.fi on sivusto Suomesta ja maamme upeista mahdollisuuksista. Haluamme sivuillamme tuoda esille kotimaasta löytyvät mahdollisuudet, jotta jokainen pääsee tutustumaan Suomeen kokonaisvaltaisesti.
Sll