Sisällysluettelo
Vaasa on varsinkin kesällä ihana kaupunki ja lasten kanssa monipuolinen kohde lomanviettoon.
Vaasa sijaitsee Pohjanlahden rannalla ja on tunnettu muun muassa Strömsön TV-ohjelmasta.
Vaasa lapsille tarkoittaa mielekästä puuhaa kaikenikäisille vuoden jokaisena päivänä.
Vaasa lasten kanssa kesällä
Vaasa on kesällä kaunis, jolloin kaupunki tarjoaa upeat puitteet ulkoilla sekä katsella nähtävyyksiä. Vaasaan suunnatessa kannattaa pakata mukaan myös uimakamppeet.
Vaasassa on paljon ulkoilualueita ja kivoja reittejä sekä rantoja. Alle on koottuna kivaa tekemistä ulkona:
1. Vaasa lapsille – Puistot Vaasassa
Vaasassa puistot ovat iso osa kaupunkikuvaa ja niitä löytyykin jopa yli 150 hehtaaria. Puistoihin on kiva lähteä esimerkiksi piknikille tai liikkumaan yhdessä koko perheen voimin.
Vaasan alueelta löytyy jopa yli 80 leikkialuetta, joista löydät lisätietoa täältä.
2. Vaasa lasten kanssa helteellä – Uimarannat
Vaasa lasten kanssa on oikea unelmakohde, jos perheestä löytyy vesipetoja. Kaupunki on aivan meren rannalla ja läheltä löytyy myös järviä.
Uimapaikkoja löytyy todella suuri määrä, tässä muutama poiminta:
- Mansikkasaari
- Strömsö
- Ahvensaari
- Hietasaari
- Kustaanlinna
3. Vesipuisto Tropiclandia
Rantojen lisäksi Vaasassa on vesipedoille myös Tropiclandian vesipuisto, josta löytyy erilaisia liukumäkiä ja altaita. Tropiclandia sijaitsee Paratiisisaarella, jossa on kylpylän ja vesipuiston lisäksi ihana hiekkaranta.
Tropiclandian aurinkoterassilla on mukava paistatella kuumaa kesäpäivää ja vesipuiston ravintolat takaavat viihtymisen koko päiväksi.
4. Merenrantareitit Vaasassa
Vaasassa on kivoja reittejä ja puistoja, jotka löytää seuraten merenrannan vierustaa.
Esimerkiksi Kustaanlinnasta Lehmuspuistoon ja sieltä vielä Kalarantaan kulkiessa tulee vastaan jäätelökioskeja, ravintoloita ja puistoja.
5. Zip Adventure Park
Myös hurjapäille tarjoaa Vaasa lapsille Zip Adventure Parkin, joka on monipuolinen seikkailupuisto, josta löytyy kiipeilyratoja eri tasoisille ja ikäisille sekä mahdollisuus muun muassa jousiammuntaan ja jalkapallo -minigolfiin.
Vaasan nähtävyydet lapsille
Vaasa on lapsille täynnä nähtävää, tässä pari poimintaa parhaista paikoista:
1. Söderfjärdenin Meteoriihi
Lasten kanssa Vaasassa kannattaa tutustua yhteen Suomen kauneimmista meteorikraattereista. Söderfjärdenin Meteoriihen vierailukeskuksen alueelta löytyy muun muassa tähtitieteellinen observatorio, kahvila sekä meteoriittinäyttely.
TellusTimeLine tarjoaa lapsille mielenkiintoisen tavan tutustua meteorin aikajanaan tasapainoillen puomilla samanaikaisesti.
2. Edvininpolun ulkoilualue
Edvininpolun varrelta löytyy mielenkiintoisia ITE -taiteilija Edvin Hevonkosken teoksia, jotka on valmistettu pääasiassa kierrätysmateriaaleista. Teoksia on noin 150, joten nähtävää riittää.
Alueelta löytyy myös kaikenikäisille sopiva puisto, jossa on muun muassa kiipeilyseinä, köysirata, keinuja ja kuntolaitteita.
Täältä löydät parhaat Vaasan nähtävyydet.
Vaasa lapsille tarjoaa paljon tekemistä myös talvella
Vaasa on lasten kanssa helppo kohde, sillä tekeminen ei varmasti lopu kesken vaikka vierailisi talvisaikaan.
Vaasassa on hyviä hiihtolatuja ja laskettelukeskus Öjberget talviurheilusta innostuneille. Luonto tarjoaa myös puitteet pulkkailuun, ja Vaasasta löytyy myös nuotiopaikkoja, joten esimerkiksi makkaran grillaus onnistuu retkeilyn aikana.
Tekemistä Vaasassa lasten kanssa sisätiloissa
Vaasan kaupungista löytyy mukavaa puuhaa myös kurjan kelin sattuessa:
- Vaasan Kaupunginteatterin lapsille sopivat näytökset
- Luonnontieteellinen näyttely Terranova
- Pikku-Aasin nukketeatteri
- Tropiclandian kylpylä
- Kaupungin uimahalli
- Hop Lop
Vaasa Tekemistä nuorille
Isommatkin lapset ja nuoret viihtyvät varmasti, sillä Vaasa tarjoaa paljon myös nuorisolle:
- Vaasasta löytyy paljon kulttuuritoimintaa ja nuoret voivat osallistua esimerkiksi liikuntaleireille.
- Vaasan pääkirjastoon voi istahtaa lukemaan kirjoja tai käyttämään yhteistietokoneita.
- Shoppailusta innostuneet nuoret voivat lähteä vaikkapa GW Galleriaan tai ostoskeskus Espeniin, joista molemmista löytyy myös ravintoloita ja kahviloita.
- Nuorisotalo Kultsa Vaasan keskustassa on kiva paikka tutustua muihin nuoriin ja pelailla pelejä sekä kuunnella musiikkia.
- Bio Rexin leffateatterissa viihtyy nuorten lisäksi perheen pienimmätkin.
Vaasa lasten kanssa on mahtava kohde; Vaasassa viihtyy koko perhe!