Turku on koko Suomen vanhin kaupunki, sillä sen arvioidaan syntyneen jo 1200-luvulla. Turku oli myös Suomen ensimmäinen pääkaupunki vuosina 1809-1812 ja koko maan suurin kaupunki vielä 1840-luvulle asti. Osalta näiden tapahtumien vuoksi Turku on ollut pitkään tunnettu Suomen kulttuurillisena keskuksena, joka takaa sen, että Turun nähtävyydet tarjoavat mielenkiintoisia kohteita.
Myös arkkitehtuuriin kannattaa kiinnittää huomiota Turun katuja tallustellessa. Turun vanhimmat rakennukset ovat Turun tuomiokirkko ja Turun linna, jotka ovat satoja vuosia vanhoja. Todella vanhoja puutaloja Turussa on erittäin vähän vuoden 1827 palosta johtuen, mutta parhaiten säilynyt alue löytyy Luostarinmäen käsityöläismuseon alueelta. Helsingin rakennuksistakin tunnettu C. L. Engel on suunnitellut myös Turkuun rakennuksia, kuten Vartiovuoren tähtitornin ja Turun Ortodoksisen kirkon. Myös Alvar Aallon kädenjälki näkyy Turun keskustassa, sillä Aalto on suunnitellut Turun Sanomien lehtitalon ja Lounais-Suomen Maalaistentalon.
Päivä Turussa
Turun vierailu kannattaa aloittaa Aurajoen rannasta. Joen ympäristö on erittäin kaunis jokaisena vuoden aikana. Joen vartta ympäröivät talot viimeistelevät sadunomaisen miljöön. Aurajoki jakaa Turun kahteen puoleen, joista historiallisen keskustan eli Turun tuomiokirkon puoli on ”täl puol jokke” ja nykyisen keskustan puoli ”tois puol jokke”. Puolelta toiselle pääsee monien eri siltojen yli, sekä suomen vanhimmalla jokapäiväisessä käytössä olevalla kulkuneuvolla eli Förillä. Kaupunkilautta Föri kulkee koko päivän ajan edestakaisin joen toiselta puolelta toiselle ja kyytiin pääsee ilmaiseksi.
Turun vierailun aikana kannattaa ehdottomasti vierailla Turun tuomiokirkolla, Turun linnassa ja joissakin Turun mielenkiintoisista museoista. Turun kauppahalli on myös näkemisen arvoinen ja omalta osaltaan myös hyvä paikka lounaalle tai kahvipaussille. Jos aikaa on enemmän kannattaa ehdottomasti vierailla Turun Ruissalossa, jossa on monia kauniita luontopolkuja ja esimerkiksi Turun kasvitieteellinen puutarha, jossa voi nähdä monia mielenkiintoisia ja harvinaisia kasveja.