Hanko on Suomen eteläisin kaupunki. Hankoniemen kärjessä sijaitseva kaupunki löytyy Uudenmaan maakunnasta. Kyseessä on kaksikielinen kaupunki, jossa suomea puhuu äidinkielenään hieman yli puolet asukkaista.
Hanko on varsinainen kesäloma kaupunki, sillä hiekkarantaa löytyy yli 30 kilometrin verran.
Hangosta on löytynyt jonkin verran viikinki- sekä ristiretkiajan löydöksiä, joskaan ei mitään pysyvämpää asutusta näiltä ajoilta. Ensimmäisiä mainintoja on 1200-luvun puolivälissä löytyvä tanskalainen Tallinnassa kirjoitettu itineraario, jossa kaupunki mainitaan tärkeänä pysähdyspaikkana.
Merenkulkijat ovatkin jättäneet jälkiä Hankoon, sillä Hauensuolesta löytyy esimerkiksi kalliokaiverruksia aina 1400-luvulta saakka. Hangon kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1874.
Teollistumista Hangon alueella alkoi tapahtua aina 1800-luvun lopusta alkaen. Tunnetuimpiin paikallisiin yrityksiin kuuluu Hangon lasitehdas sekä Hangon keksi.
Nykyään kaupungissa työskentelee vielä jonkin verran teollisuusalan yrityksiä. Yksi merkittävä työllistäjä on Hangon satama, joka on yksi Suomen suurimmista.
Hanko on melkoinen kesäkaupunki, mikä näkyykin kaupunkikuvassa. Esimerkiksi ravintoloiden määrä alueella moninkertaistuu kesäkuukausina lomalaisten virratessa kaupunkiin. Merimaisemat, laadukkaat majoituspalvelut sekä erilaiset tapahtumat viettelevät matkailijoita Hankoon.
Kesän tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluu muun muassa Hangon Regatta tapahtuma. Lisäksi alueella on runsaasti erilaista harrastustoimintaa, muun muassa ratsastuksen saralla.
Kylpyläkaupunki palaa juurilleen
Hanko tunnettiin pitkään kylpyläkaupunkina. Hangon kylpylä perustettiin alueelle vuonna 1878. Kylpylätoiminta oli vilkasta ja Hankoon saavuttiin kauempaakin viettämään kylpylälomaa.
Kylpylätoiminta oli kuitenkin pitkään jäissä, eikä Hangossa toiminut kylpylää lähes 80 vuoteen. Nykyään kylpylätoiminta on kuitenkin elvytetty ja Hangossa pääsee jälleen nauttimaan erinomaisesta kylpylätunnelmasta. Yksi Suomen parhaista kylpylöistä löytyy juuri Hangosta.
Lisäksi tietenkin kaupungin upeat hiekkarannat kutsuvat matkailijoita kesäisin pulikoimaan.
Hangosta löytyy siis erinomaiset palvelut ja Hangon nähtävyydet pitävät huolen siitä, että lomallasi riittää tekemistä. Yksi mielenkiintoinen kohde on Hangon museo, jossa voi tutustua lähialueen historiaan. Hangosta löytyy esimerkiksi Suomen ensimmäinen vesitorni, joten kaupungilla on runsaasti mielenkiintoista historiaa kerrottavana.
Lue lisää mitä kaikkea Hangon matkailu tarjoaa.