Sisällysluettelo
Pohjoisessa sijaitseva Oulu on viihdyttävä kaupunki. Oulun nähtävyydet ihastuttavat monipuolisuudellaan ja pääset tutustumaan niin upeisiin, historiallisiin kohteisiin, että tunnelmalliseen luontoon. Kun kaipaat viihtyisää irtiottoa arkeen, on Oulu mukava valinta.
Ouluun on suhteellisen kätevä sujahtaa ympäri Suomea ja kaupungissa riittää tapahtumia ja tekemistä läpi vuoden.
Kiehtovimmat Oulun nähtävyydet – Top 8
Katsasta alta kahdeksan kohdetta vierailuusi. Saat listasta inspiraatiota loma-ohjelmaan ja tietoa parhaista Oulun nähtävyyksistä.
1. Oulun linna
Historiallisimpiin nähtävyyksiin Oulussa kuuluu tietenkin Oulun linna. Linnasta ei toki ole enää jäljellä kuin rauniot ja linnan vanhojen perustusten päältä löytyy nykyään Oulun merikoulun tähtitorni. Rakennelman vanhimmat jäännökset vievät aina 1590-luvulle saakka, joten historian havinaa riittää.
Kivikellarissa onkin mielenkiintoinen ja pieni näyttely Oulun linnan historiaan, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.
Tähtitornin ja linnan yhteydessä on lisäksi pieni kesäkahvila, joka nimensä mukaisesti on avoinna vain kesäaikaan.
Kotisivut: https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/oulun-linnan-kellari
2. Oulun tuomiokirkko
Suomen kirkot ovat historiallisia ja upeita nähtävyyksiä ja niiden kauniimpien joukkoon lukeutuu ehdottomasti Oulun tuomiokirkko. Kirkko on Carl Ludvig Engelin käsialaa ja vanha kirkko valmistui vuonna 1832. Osa kirkon rakenteista juontaa kuitenkin aina 1700-luvulla saakka. Kiviseinät ovat nimittäin vanhasta kirkosta, joka valitettavasti tuhoutui pahoin vuonna 1822.
Kotisivut: https://www.oulunseurakunnat.fi/oulun-tuomiokirkko
3. Toripoliisi
Oulun keskustan sydän on kaupungin kauppatori, eli Torinranta. Alueelta löytyy lisäksi yksi tunnetuimpia Oulun nähtävyyksiä. Pieni ja pullea Toripoliisi vartioi nimittäin torin tapahtumia. Patsas on suosittu nähtävyys ja sen vierellä otetaan lukuisia selfie-kuvia.
Tori ja sitä ympäröivät rakennukset ovat varsin kauniita, joten torilla kannattaa käydä iha vain myös oleilemassa. Oulun tori on viihdyttävä paikka varsinkin, jos olet liikkeellä kaupungissa kesällä!
4. Tiedekeskus Tietomaa
Parhaat Oulun nähtävyydet lapsille takaavat viihdyttävän loman. Tiedekeskus Tietomaa on niitä parhaimpia kohteita ja nähtävyys viihdyttää niin lapsia, että aikuisia. Tietomaassa voi kokea muun muassa huiman näköalahissin sekä erilaisia teemanäyttelyitä.
Tiedekeskuksen tärkeimmät tiedot ovat:
- Avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 10-17.00
- Pääsyliput 17 euroa normaalisti, 12 euroa tietyille kohderyhmille
Kotisivut: https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/tiedekeskus-tietomaa
5. Kulttuuritalo Valve
Käy myös piipahtamassa upeassa Kulttuuritalo Valvessa ollessasi Oulussa. 1880-luvulta peräisin oleva talo on itsessään näkemisen arvoinen pinkkeine kiviseinineen. Mutta lisäksi kulttuurikeskuksen tiloissa voi nauttia viihdyttävistä esityksistä ja näyttelyistä. Aukiolot ja mahdolliset hinnat riippuvat näyttelyistä ja tapahtumista.
Kotisivut: https://www.kulttuurivalve.fi/fi/
6. Rotuaari
Kuva: Kyzyl 07:17, 11 August 2006 (UTC), CC BY-SA 2.5, via Wikimedia Commons
Oulun nähtävyydet ja Rotuaari kulkevat käsikädessä. Legendaarinen kävelykatu nousee aina esille kaupungista puhuttaessa, eikä keskustassa sijaitsevaa Rotuaaria oikein voi olla kokematta. Kävelykadun varrelta löytyvät nimittäin monet Oulun ravintolat ja ostospaikat. Lisäksi Rotuaarilla järjestetään usein erilaisia tapahtumia, joten hulinaa riittää.
7. Hietasaari ja Oulun uimarannat
Nähtävyyksiä Oulussa riittää toki keskustan ulkopuolellakin. Kun kaipaat luontoon, suuntaa kohti Hietasaarta. Tämä Oulun nähtävyys on helppo kokea vaikkapa pyörällä tai omalla autolla. Kesäisin alueelle kuljettaa usein myös minijuna.
Hietasaaresta löytyy ulkoilupuistoja ja kuntoiluratoja. Lisäksi alueella on upeita hiekkarantoja, kuten Oulun tunnetuin Nallikarin uimaranta. Varsinkin kesäisin Nallikari on suosittu ja upea kohde rentoon rantalomaan.
Nähtävyydet oulun seudulla
Jos sinulla on käytössäsi auto, niin mikset lähtisi tutustumaan myös nähtävyyksiin Oulun seudulla. Tämä alla oleva nähtävyys on varmasti mielenkiintoinen myös lapsille.
8. Kierikkikeskus
Kun haluat tutustua historian havinaan, vievät Oulun nähtävyydet esimerkiksi Kierikkikeskukseen. Kyseessä on kivikautinen kylä, jossa pääset tutkimaan kivikaudella eläneiden suomalaisten elämää. Lisäksi keskuksessa järjestetään usein erilaisia tapahtumia, muun muassa konserttien muodossa. Nähtävyys on todella mielenkiintoinen ja kivikautiset rakenteet ja esineet kiehtovat varmasti esimerkiksi lapsia.
Huomioi, että Kierikkikeskus on avoinna vain kesäisin. Keskukseen on 10 euron pääsylippu. Opiskelijat, eläkeläiset ja lapset pääsevät tutustumaan alueeseen 6 euron lipulla.
Oulun keskustasta ajaa Kierikkikeskukseen n. 55min.
Kotisivut: https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/kierikkikeskus
Oulun nähtävyydet tarjoavat viihtyisiä hetkiä päiviksi
Tekemistä Oulussa riittää ja kaupungin nähtävyydet takaavat monipuolisen loman. Nähtävyydet Oulun lähellä voivat lisäksi viedä sinut ihastelemaan Syötteen kansallispuistoa tai Liminganlahden luontokeskusta.
Kauniita maisemia ja viihdyttäviä hetkiä riittää Oulussa siis useammaksi päiväksi! Jos suunnittelet lomaa Ouluun, niin katso sivuiltamme myös mitä vaihtoehtoja Oulun majoitus sinulle tarjoaa.