LomarengasLomarengas

Oulu

Saattaa sisältää mainoslinkkejä.

Oulu on Pohjois-Suomen helmiä. Kaupunki sopii loistavasti matkakohteeksi niin talvisiin, että kesäisiin seikkailuihin.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskus sijaitsee Oulujoen suulla Perämeren rannikolla. Oulu on Pohjois-Suomen vanhin kaupunki, joka perustettiin jo vuonna 1605. Kyseessä on väkiluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Kaupungin nimen alkuperästä ei ole aivan täyttä varmuutta, mutta yhden teorian mukaan sen epäillään juontavan saamen kielestä periytyvään oulu sanaan. Sana tarkoittaa tulvivaa vettä.

Oulu tunnetaan teknologiakaupunkina ja siellä voikin tutustua mielenkiintoiseen Tiedekeskus Tietomaahan, joka viihdyttää kaikenikäisiä vierailijoita. Kaupunki tunnettiin pitkään tervakaupunkina. Oulun ja lähialueen historiasta voi oppia uutta esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan museossa. Noin tunnin päässä Oulusta löytyy lisäksi mielenkiintoinen Kierikkikeskus, joka vie keskelle keskiajan elämänmenoa. Kaupungin silmäteränä on myös SM-Liigassa pelaava Oulun Kärpät jääkiekkojoukkue, jonka otteita voi mennä seuraamaan Oulun Energia Areenan Raksilan jäähalliin.

Ouluun voi lähteä lomailemaan läpi vuoden. Talvet ovat kaupungissa Lappia leudompia, mutta toki Etelä-Suomea kylmempiä. Kesäisin Oulun tori tarjoaa runsaasti tapahtumia ja tekemistä. Ei kannata myöskään unohtaa kaupungin lähialueen upeita rantoja, kuten Nallikaria. Talvella aikaa voi kuluttaa kävelykatu Rotuaaria ympäröivissä ostoskeskuksissa ja esimerkiksi mielenkiintoisissa museoissa.

Oulu on helppo ja vaivaton matkailukohde

Loma Oulussa on helppoa ja vaivatonta järjestää. Kaupungin hotellit tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja, olitpa liikkeellä yksin, kaksin tai perheen kanssa. Lisäksi keskustan läheltä löytyy hyviä leirintäkeskuksia, joissa voi yöpyä edullisesti.

Viihdykettä löytyy lomaan niin erilaisten nähtävyyksien, että kulttuuritapahtumien muodossa. Madetojan salissa voi esimerkiksi mennä kuuntelemaan EU-alueen pohjoisinta ammattisinfoniaorkesteria. Kun kaipaat energiaa lomapäiviisi, löytyy Oulusta runsaasti hyviä ravintoloita. Kannattaa ehdottomasti kokeilla kaupungin perinneruokiin kuuluvia rössypottuja sekä perinteistä lohisoppaa. Pikaruuan ystävät voivat ilahtua oululaisesta herkusta nimeltä kärkkäri, eli käristemakkara.

Kun haluat vaivattoman ja hauskan loman pohjoisissa rannikkomaisemissa, suuntaa Ouluun!

LomarengasLomarengas

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

KotimaaTutuksi.fi iconKotimaaTutuksi.fi
KotimaaTutuksi.fi on sivusto Suomesta ja maamme upeista mahdollisuuksista. Haluamme sivuillamme tuoda esille kotimaasta löytyvät mahdollisuudet, jotta jokainen pääsee tutustumaan Suomeen kokonaisvaltaisesti.
Sll