Pääsiäinen on varsin vilkasta aikaa Lapissa, sillä pohjoisessa riittää silloin vielä lunta laskijoille. Levin pääsiäinen on täynnä toki muutakin ohjelmaa ja tekemistä, joten jos haluat suunnitella monipuolisen ja hauskan loman, kannattaa harkita pääsiäistä Levin kauniissa maisemissa.
Alla hieman tietoja siihen, mitä kaikkea pääsiäiseltä voi Levillä oikein odottaa.
Levin pääsiäinen 2022 – säät suosivat liikkujia
Lomalaisten suurimpia mietteitä on tietenkin aina sääolosuhteet. Vaikka Levin pääsiäisen säätä ei voikaan ennustaa etukäteen täydellä varmuudella, voi säästä tehdä aina yleisiä ennustuksia ja huomioita.
Levin pääsiäisen sää on varsin houkutteleva, sillä pääset nauttimaan vielä talven kirpeydestä kevätauringon lämmittäessä kuitenkin samaan aikaan varsin mukavasti.
Levin sää pääsiäisenä on yleensä vielä pakkasen puolella. Lämpötilat keikkuvat keskimäärin noin -5 ja 0 asteen tuntumassa. Alimmillaan lukemat voivat tipahtaa jopa -10 asteen tuntumaan.
Aurinkoa yleensä riittää ja säät ovatkin pääsiäisenä usein varsin hyvät ulkona liikkumiseen.
Levi on pääsiäisen aikaan siis erinomainen sekoitus aurinkoa, pikkupakkasia ja raikasta kevätilmaa. Hiihto- ja laskettelukelit eivät tästä paljon parane.

Tekemistä pääsiäisenä Levillä
Säät tarjoavat Levin pääsiäiseen yleensä varsin hyvät mahdollisuudet harrastaa talviurheilua. Levillä voikin siis suunnata niin laduille hiihtämään, että rinteisiin laskettelemaan.
Levin laskettelukeskuksessa riittää 230 kilometrin edestä latuverkostoa ja 43 rinnettä pitävät taatusti niin aloittelevat, että kokeneemmatkin laskijat tyytyväisinä.
Tämän lisäksi voit tietysti kokeilla esimerkiksi lumikenkien kanssa patikointia kauniissa tunturimaisemissa.
Alueelta löytyy muutenkin mukavaa tekemistä ja pääsiäisen lomaohjelmaan voi muun muassa harkita seuraavia asioita:
- Pilkkimistä
- Poro-, husky- tai hevosajeluita
- Moottorikelkkailua
- Kylpyläpalveluista nauttimista
- Joogaa ja kuntosaleja
- Activity Parkissa touhuamista lasten kanssa
Vaihtoehtoja riittää siis monenlaiseen harrastamiseen ja ihan kaikenikäisille lomailijoille. Lisäksi Levillä sattuu ja tapahtuu usein erilaisten konserttien ja tapahtumien muodossa.
Levin pääsiäinen 2022 tarjoaa viihteen puolelta taas monet suomalaiset eturivin artistit. Levin tapahtumat pääsiäisenä ovat siis monipuoliset ja pääset nauttimaan halutessasi niin vauhdikkaasta, että hiljaisemmastakin tunnelmasta.
Levin pääsiäisen tapahtumat 2022 pitävät sisällään muun muassa:
- 14.4. – Antti Tuisku – Hullu Poro Areena
- 14.4. – Pete Parkkonen – Joiku Bar & Karaoke
- 15.4. – Antti Tuisku – Hullu Poro Areena
- 15.4. – Pete Parkkonen – Joiku Bar & Karaoke
- 16.4. – Gasellit – Hullu Poro Areena
- 16.4. – Alpen Rinnerieha
- 17.4. – Anssi Kela – Hullu Poro Areena
Levin ravintolat tarjoavat myös pääsiäisenä herkkuja. Ravintoloissa on yleensä saatavilla pääsiäisenä erityisiä pääsiäistarjoiluja. Voit nauttia vaikkapa perinteistä pääsiäisruokaa, eli lammasta.
Toki monessa paikassa on mahdollista herkutella myös perinteisillä listaruuilla, mikäli pääsiäisruuat eivät ole juuri sinun juttusi. Hienomman illallisen nauttiminen on kuitenkin myös ainutlaatuinen elämys, josta nauttia pääsiäislomalla.
Majoittuminen Levillä pääsiäisenä
Levin pääsiäinen tarjoaa runsaasti majoitusvaihtoehtoja. Koska kyseessä on suosittu matkustussesonki, kannattaa majoitusta ryhtyä etsimään jo hyvissä ajoin. Erilaisia lomapakettejakin on saatavilla, joten vaihtoehtoja on hyvä tutkia pitäen silmällä sinua kiinnostavia tapahtumia ja aktiviteetteja.
Levin mökit sopivat pääsiäisenä omaa rauhaa ja tilaa kaipaaville. Mökki Leviltä pääsiäiseksi on hyvä vaihtoehto lapsiperheille, sillä koko perhe saa silloin olla rauhassa ja temmeltää.
Majoitus Levillä pääsiäisenä hotellissa on taas oivallinen vaihtoehto varsinkin, jos kaipaat Levin yöelämään. Vaikka pääsiäinen ei enää välttämättä tarjoa parasta mahdollisuutta kokea revontulien taikaa, on öinen tähtitaivas valoineen silti aina erinomainen nähtävyys. Tätä ihanuutta pääset kokemaan esimerkiksi Levin igluhotelleissa.
Majoituksen hinnat ovat pääsiäisenä hieman muuta talvea korkeammat. Mutta jos etsit majoitusta jo hyvissä ajoin, ei Levin pääsiäisen tarvitse rikkoa budjettiasi.
Koe Levin pääsiäinen tänä vuonna
Tänäkin vuonna voit siis odottaa mukavaa ja tekemisen täyteistä pääsiäistä Levillä. Majoitusta on hyvä ryhtyä miettimään hyvissä ajoin.
Hauskaa ohjelmaa on taatusti luvassa, joten ota suunnaksi Levin pääsiäinen ja vietä rentouttava loma Lapin kevään tunnelmissa!