Sisällysluettelo
Kalakukkojen ja viihtyisän viinijuhlan lisäksi Kuopiosta löytyy useita mielenkiintoisia museoita viihdyttämään lomaasi tässä savolaisessa kaupungissa. Kuopion museot vievät tutustumaan niin historiaan, henkilöihin sekä kauniiseen taiteeseen.
Mitkä ovatkaan ne kaupungin parhaat museot ja kuinka tehdä onnistunut vierailu Kuopion museoihin?
Parhaat Kuopion museot
Kuopion museokeskus kattaa monta mielenkiintoista aihepiiriä, joiden tarjonnasta nauttii taatusti niin vanhemmat, että perheen nuoremmatkin jäsenet.
Tässä lyhyet esittelyt parhaisiin museoihin Kuopiossa:
1. Kuopion museo
Kuopion museo on kaupungin päämuseoita. Sen tiloissa on niin jatkuvia perusnäyttelyitä, että uusiutuvia näyttelyitä. Kuopion museon laajennus on parhaillaan viimeistelyvaiheessa ja tällä hetkellä tilat jakautuvat uuden ja vanhan museon kesken. Kuopion museon remontti on kuitenkin vielä osittain kesken, minkä johdosta tutustumaan pääsee vain museo uusien tilojen vaihtuviin näyttelyihin. Vanhan puolen remontti on kuitenkin valmistumassa piakkoin.
Kuopion museon aukioloajat ovat normaalisti seuraavanlaiset:
- Tiistaista sunnuntaihin klo 10-17.00
- Keskiviikkoisin klo 10-19.00
- Suljettu maanantaisin
Museoon on 10 euron pääsymaksu aikuisilta. Alennettuja lippuja on saatavilla ja lisäksi alle 18-vuotiaat voivat tutustua museoon maksutta.
2. Kuopion taidemuseo
Taiteen ystäville Kuopiosta löytyy erinomainen Kuopion taidemuseo. Museon näyttelyt kertovat kuvataiteen nykytilasta sekä historiasta. Voit tutustua lisäksi museon toimintaan erilaisten työpajojen merkeissä.
Kuopion museon näyttelyt ovat sekoitus pysyviä sekä vaihtuvia näyttelyitä, mikä takaa mielenkiintoisen vierailun joka kerta.
Kuopion taidemuseon aukioloajat ovat seuraavat:
- Tiistaista sunnuntaihin klo 10-17.00
- Keskiviikkoisin klo 10-19.00
- Suljettu maanantaisin
Pääsymaksu on aikuisilta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat voivat tutustua museoon ilmaiseksi.
3. Kuopion korttelimuseo
Kuopion museot vievät viihtyisiin aikamatkoihin menneisyyteen, josta Kuopion korttelimuseo on erinomainen esimerkki.
Museo sijaitsee viehättävällä puutaloalueella, sillä Kuopio oli aina 1900-luvun puoliväliin saakka lähes kokonaan puutalokaupunki. Korttelin eri taloissa voikin tutustua paikallisten elämään aina 1800-luvulta 1930-luvulle.
Lisäksi Minna Canthin, Suomen kuuluisimpia naiskirjailijoita ja vaikuttajia, huone kertoo tämän tunnetun kuopiolaisen vaikuttajan elämänvaiheista.
Kuopion korttelimuseo on avoinna läpi vuoden tiistaista sunnuntaihin klo 10-15.00. Museoon voi tutustua 10 euron pääsymaksun hintaan, alle 18-vuotiaiden päästessä museoon ilmaiseksi.
4. Kuopion luonnontieteellinen museo
Jos olet kiinnostunut luonnosta, on Kuopion luonnontieteellinen museo erinomainen valinta. Museossa on runsaasti erilaisia näyttelyitä, joissa kerrotaan Suomen monipuolisesta luonnosta niin kasvien, että eläimien osalta. Museo tekee jopa retkiä lähiympäristöön!
5. J.V. Snellmanin kotimuseo
Johan Vilhelm Snellmanin elämänvaiheisiin voi tutustua hänen kotimuseossaan Kuopiossa.
J.V. Snellmanin vanhaan kotitaloon tehdyssä museossa voi ihastella perheen elämään vuosien 1845-1849 ajalta. Huonekalut ja esittelytekstit kertovat laajalti niin Snellmanista, että kyseisestä aikakaudesta Kuopion seudulla.
Erittäin mielenkiintoisessa museossa on mahdollista vierailla aina J.V. Snellmanin päivänä 12.5 klo 10-17.00. Museo on lisäksi avoinna ryhmille sopimuksen mukaan ympäri vuoden.
Kuopion museot: aukioloajat, hinnat sekä muut palvelut
Kuopion museoiden henkilökunta varmistaa onnistuneen ja toimivan museovierailun. Voit nauttia opastetuista museokierroksista monissa yllä mainituissa museoissa.
Lisäksi museoiden yhteydessä on hyvin usein kahvila- ja museokauppatoimintaa. Voit siis nauttia kupposen kuumaa sekä hankkia muistoja museosta.
Tietoa museoista saa palvelupisteistä ja netistä. Löydät yltä myös näiden Kuopion museoiden aukioloajat sekä lippujen hinnat. Kannattaa tietenkin aina varmistaa, etteivät museot ole poikkeuksellisesti suljettu ennen vierailua.
Kuopion museoiden yhteystiedot löytyy kätevästi netistä.
Kun siis kaipaat mukavaa ja mielenkiintoista tekemistä, ota suunnaksi yllä olevat Kuopion museot sekä tietysti myös Kuopion nähtävyydet!