Inari

Inari on täynnä Lapin lumoa. Kun kaipaat tuntureille laskettelemaan tai retkeilemään, kannattaa tämä Pohjois-Suomen kunta pitää mielessä. Inari sopii lomakohteeksi läpi vuoden ja tarjolla on monipuolisesti palveluita takaamaan onnistunut loma.

Artikkeli jatkuu...

Lapin maakunnassa sijaitseva Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta. Kunnassa asuu vain hieman alle 7 000 asukasta, joten upeaa lappilaista luontoa riittää silmänkantamattomiin. Kunnalla on maarajaa niin Norjan, että Venäjän kanssa.

Mielenkiintoista on myös se, että Inari on Suomen ainoa nelikielinen kunta. Kunnassa puhutaan nimittäin suomen lisäksi pohjoissaamea, inarinsaamea sekä koltansaamea.

Inarissa voikin tutustua läheisesti saamelaisuuteen. Kunnan alueella, Inarin kirkonkylässä voi vierailla Saamelaismuseossa sekä Saamelaiskirkossa. Lisäksi Juutuanjoen rannalle on rakennettu saamelaiskulttuurikeskus Sajos, joka on Suomen saamelaisten hallinnon sekä kulttuurin keskus.

Tammikuussa yleensä järjestettävät Skábmagovat-elokuvajuhlat sekä elokuussa pidettävä alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis Idja, eli yötön yö, ovat erinomaisia ajankohtia vierailla Inarin kunnan alueella.

Scandic

Löydä ajankohtaiset tarjoukset Scandicin hotelleihin ja majoitu edullisemmin!

Katso tarjoukset

Inari on täynnä elämyksiä

Inari on Suomen elämystalouden keskuksia ja kuntaan saavutaan ympäri maailman. Kunnassa onkin runsaasti majoitus- ja hotellikeskittymiä, jotka viihdyttävät monipuolisuudellaan sekä laadukkailla palveluilla. Inarin kunnan tunnetuimpia alueita on esimerkiksi Saariselän alue. Saariselkä tarjoaa upeat puitteet niin kesäiseen, että talviseen lomailuun. Inarissa on mahdollista lasketella, retkeillä ja kokea vaikkapa upeissa igluhotelleissa yöpyminen.

Poronhoito on alueen tärkeimpiä elinkeinoja, joten kunnassa voi tutustua lisäksi näihin ihaniin eläimiin erilaisten safarien avulla. Jos sinua kiinnostaa enemmän keinotekoinen vauhti, niin hyppää porojen sijaan moottorikelkkasafarien matkaan. Kaunista luontoa voi nähdä Inarissa vaikkapa Lemmenjoen kansallispuistossa. Lemmenjoella voi tutustua luonnon lisäksi myös Suomen kullankaivajien historiaan. Kannattaa lisäksi ehdottomasti vierailla Pielpajärven erämaakirkossa. Katso sivuiltamme Inarin nähtävyydet.

Kun haluat nähdä arktista luontoa sekä saada kosketuksen suomensaamelaisten elämään, suuntaa lomalle Inariin!


Scandic
CHECK-IN SYKSYYN ALK. 99 €!

Hitaita syysaamuja ja aamiaistreffejä. Pakkaa pyjama, luvassa laatuaikaa Scandicissa.

Varaa lomasi täältä »

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Sivupalkki ja After content

Suomen paras hotelli 2019 & 2020!

Tutustu ja varaa
KotimaaTutuksi.fi iconKotimaaTutuksi.fi
KotimaaTutuksi.fi on sivusto Suomesta ja maamme upeista mahdollisuuksista. Haluamme sivuillamme tuoda esille kotimaasta löytyvät mahdollisuudet, jotta jokainen pääsee tutustumaan Suomeen kokonaisvaltaisesti.
Sll