Sisällysluettelo
Kokkolan nähtävyydet viestivät kaupungin puurakentamisen historiasta sekä tietenkin merenkulun merkityksestä. Kaupunki ei välttämättä ole monelle niitä Suomen tunnetuimpia lomakohteita, mutta matka Kokkolaan tulee taatusti yllättämään kenet tahansa positiivisesti. Tässä listattuna Kokkolan nähtävyydet ja käyntikohteet lähialueella.
Parhaat Kokkolan nähtävyydet
KKoska kyseessä on rannikkokaupunki, ovat monet Kokkolan nähtävyydet tietenkin varsin merellisiä, mutta löytyy nähtävyyksiä myös monista muista aiheista, joita löydät alta.
1. Vanhakaupunki Neristan
Rauma ja varsinkin Vanha Rauma on monelle tunnetuimpia suomalaisia puutalokohteita, mutta samankaltaiseen tunnelmaan on mahdollista päästä myös Kokkolassa.
Monet ihanimmat Kokkolan nähtävyydet löytyvätkin juuri Kokkolan vanhasta kaupungista, eli Neristanin puutaloalueelta. Pelkästään alueella käveleminen on oiva tapa tutustua puutaloihin ja niiden historiaan. Mikä kivointa, niin kiertelyä helpottavat lukuisat talojen seiniin kiinnitetyt kyltit.
Kannattaa ehdottomasti käydä nappaamassa Kokkolan museoista myös ilmainen kävelykartta.
Puutaloalueella kävely on myös kiva Kokkolan aktiviteetti lapsille, varsinkin jos seikkailette kartan avulla eri kohteissa!
2. Kokkolan museokortteli
Kävelykartan voi noutaa käyttöön vaikkapa Kokkolan tunnelmallisesta Museokorttelista. Korttelista löytyy joukko erinomaisia museoita, jotka on ripoteltu alueen viehättävin vanhoihin taloihin.
Museokorttelista löytyvät muun muassa nämä Kokkolan nähtävyydet:
- ITE-taiteen, eli kansantaiteen museo
- Koulumuseo Pedagogi
- Lassenderin talo ja näyttelyhalli
3. K. H. Renlundin museo – Roosin talo
Kuva: Jukka Kolppanen, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons
Kokkolan kauneimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös Oppistanin kaupunginosassa sijaitseva Roosin talo.
Vuonna 1813 valmistunut talo kertoo Kokkolan kaupungin kulta-ajoista. Suomen rikkaimpiin miehiin kuulunut Ander Roos vanhempi rakennutti talon laivanvarustamisella rikastuttuaan. Talossa on aikoinaan vieraillut jopa keisari Aleksanteri I.
Roosin talon tiloissa toimii nykyään K. H. Renlundin museo, josta löytyy upea taidekokoelma, mikä pitää sisällään teoksia esimerkiksi Pekka Haloselta.
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-16.00, poikkeuksena kuitenkin torstai, jolloin museo on auki klo 11-18.00.
4. Tankarin majakka
Kuva: Anna katriina, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
Kokkolassa nähtävää löytyy myös hieman keskustan ulkopuolelta. Retkikohteeksi kannattaa ottaa vaikkapa Tankarin majakka.
Kokkolan ulkosaaristossa sijaitseva majakkasaaresta löytyvät muun muassa nämä upeat Keski-Pohjanmaan nähtävyydet:
- Kaunis puukirkko
- Tunnelmallinen luotsisatama
- Mielenkiintoinen hylkeenpyyntimuseo (avoinna vain sopimuksesta)
- Monipuolinen lintuasema
Saaren vetonaula on tietenkin juuri Tankarin majakka, joka aloitti toimintansa vuonna 1889 ja on edelleen toiminnassa!
Kesäisin Tankariin pääsee Kokkolasta laivakyydillä.
5. Kokkolan luonnontieteellinen museo
Kieppi, eli Kokkolan luonnontieteellinen museo on parhaimpia Kokkolan nähtävyyksiä lapsille. Museon tiloista löytyy todella monipuolisia luontokokoelmia, joihin kuuluu esimerkiksi laaja mineraali- ja perhosnäyttely.
Museo on valitettavasti juuri nyt suljettuna, vuonna 2019 sattuneen tulipalon takia. Museorakennusta peruskorjataan, jonka jälkeen museon näyttelyihin pääsee jälleen tutustumaan. Museon on tarkoitus avata 2022.
6. Englantilainen venehuone ja maihinnousuvene
Kokkolan mielenkiintoisesta ja värikkäästä historiasta kertoo myös Englantilainen venehuone sieltä löytyvä maihinnousuvene. Englannin laivaston höyryfregatti HMS Vultureen kuulunut barkassi, eli laivavene, otettiin sotasaaliiksi Halkokarin kahakassa vuonna 1854.
Venehuone rakennettiin aluksen ympärille vuonna 1896 ja tätä erikoista venettä pääsee ihastelemaan lasiseinän takaa.
7. Kaarlelan kotiseutumuseo
Monet Kokkolan nähtävyydet kertovat paikallisesta elämästä vuosien varrella. Niistä yksi esimerkki on kesäisin auki oleva Kaarlelan kotiseutumuseo.
1800-luvun talonpoikaiskulttuurista kertovaan museoalueeseen kuuluu vanha talli, savusauna ja aitat sekä upea tuulimylly. Mielenkiintoiseen alueeseen kannattaa tulla tutustumaan kesällä ja vierailla myös rakennusten sisätilojen näyttelyissä.
Kokkolan lähialueen parhaat nähtävyydet
Kokkolan lähistöltä löytyvät monet muutkin suositut Keski-Pohjanmaan nähtävyydet. Kaupungista ei ole pitkä matka muihinkaan suosittuihin lomakohteisiin, joten voit yhdistää esimerkiksi Pietarsaaren nähtävyydet Kokkolan kierrokseen.
Tässä lähistön parhaimpia nähtävyyksiä:
- Toivosen Eläinpuisto ja Talonpojanmuseo Kälviällä
- Öjan kalastajamuseo Gäddvikenin Långon kylässä
- Ohtakarin kalastusmuseo
- Rosenlundin pappila Pietarsaaressa
Kun siis kaipaat viihtyisää ja idyllistä lomakohdetta, on Kokkola varsin mukava valinta.
Kokkolan nähtävyydet kertovat alueen historiasta ja kulttuurista, joten ei muuta kuin suunta kohti Pohjanmaata!