Ympäristöystävällinen sähkö on monen suomalaisen haussa. Kuluttajilla on hyvä mahdollisuus tehdä vastuullisia osto- ja kulutuspäätöksiä, ja se millaisen sähkösopimuksen solmit, on erinomainen keino vaikuttaa. Ekosähkö on yksi ekologisen sähkön muodoista.
Mutta mitä on vihreä sähkö ja millaisia ekosähkö kokemuksia löytyy?
Mitä on ekosähkö?
Ympäristöystävällisellä sähköllä on monta nimeä. Usein puhutaan vihreästä sähköstä tai ekosähköstä silloin, kun sähkö on tuotettu uusiutuvilla luonnonvaroilla.
Kyseessä on kestävämpi tapa tuottaa sähköä, sillä nimensä mukaisesti, uusiutuvat energialähteet eivät kuluta maapallon resursseja loppuun kuten uusiutumattomat energialähteet.
Lisäksi ekosähkö tarkoittaa hiilidioksidivapaata sähköntuotantoa, minkä johdosta ympäristöön ei lasketa ilmoille haitallista hiilidioksidia.
Ekosähkö tuotetaan yleensä näillä uusiutuvilla energialähteillä:
1. Aurinkoenergia
Auringosta saatava energia on varsin hyvä esimerkki uusiutuvasta energialähteestä. Nykyään aurinkovoiman käyttö on lisääntynyt paljon, sillä sen tuottama ekosähkö on hinnaltaan jo varsin edullista.
Suomessa aurinkovoimaa käytetään kuitenkin vielä varsin vähän, osittain myös sijaintimme johdosta. Aurinkovoima on kuitenkin koko ajan lisääntymään päin ja edullisemmin saatavilla kuluttajille.
2. Vesi- ja tuulivoima
Vesi- sekä tuulivoima ovat Suomessa yleinen ekosähkön muoto. Tuulivoimaa tuotetaan tuulivoimaloissa ja kyseessä on täysin hiilidioksidivapaa tuotantotapa. Monet suuret tuulivoimalat löytyvät rannikolta.
Vesivoimakin on edullinen tapa, eikä sen tuottamisesta juuri synny päästöjä. Uusien vesivoimaloiden rakentamista on kuitenkin kritisoitu, sillä niiden padot, aiheuttavat haittaa vesistöille ja vaelluskaloille.
Nämä eivät kuitenkaan poissulje toisiaan. Energiantuotanto vesivoimalla pitäisi toteuttaa niin, että haittaa luonnolle ei pääse tapahtumaan.
Tämän takia virtavesien kunnostus on todella tärkeää työtä.
3. Bioenergia
Bioenergia on suosittu ekosähkön muoto. Bioenergia on sähköä, jonka tuottamiseen on poltettu aurinkoenergiaa sitovaa biomassaa. Usein nämä ovat erilaisia teollisuuden jäännösmateriaaleja, kotitalousjätettä tai puutuotteita.
Kyseessä on hiilineutraali energiantuotantomuoto.
Mikä on ekosähkön hinta?
Vihreän sähkön hinta ei ole tänä päivänä enää juurikaan perinteisiä sähkömuotoa kalliimpaa.
Monella on kuitenkin vielä virheellinen käsitys sähkön kalliimmasta hinnasta, vaikka saatavilla onkin hyvin edullisia ekosähkösopimuksia.
Ekosähkön hinta riippuu melko paljon siitä, millaista sähköä sopimuksella hyödynnetään. Esimerkiksi vesivoiman hinta on lähes sama kuin tavallisen sähkön. Hintaan vaikuttaa tässäkin monet seikat ja siksi ekosähkön vertailu kannattaa. Näin löydät sinulle sopivimman ja edullisimman sähkösopimuksen.
Noin yleisesti voi kuitenkin sanoa, ettei ekosähkön hintaerot ole enää muuhun sähköön verrattuna kovin suuret. Kyseessä on yleensä korkeintaan muutaman sentin erot. Ekosähkön kilpailutus on yleensä aina paras keino löytää edullinen sähkösopimus.
Onko ekosähkö varmasti ekologista?
Vastuullinen kuluttaja tietää, että ympäristöystävällisyyttä käytetään nykyään myös markkinointikikkana. Mistä sitten voi tietää, että ekosähkö on oikeasti ympäristöystävällistä sähköä?
Sähkönmyyjän tulee Suomessa aina ilmoittaa energian alkuperä. Tämän näkee sähkölaskusta, mutta myös ennen sähkösopimuksen solmimista.
Näin voit varmistaa, että käyttämäsi sähkö tulee uusiutuvista energialähteistä.
Kun haluat olla varma, että käyttämäsi sähkö on mahdollisimman ympäristöystävällinen, voit valita ekosähkö-sertifikaatin, eli EKOenergia-merkin alla olevan sähkötuotteen.
Voit tutustua merkkiin täältä: https://www.ekoenergy.org/fi/
Kyseessä on eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen muodostama voittoa tavoittelematon ympäristömerkki. Merkin saavat vain energiantuottajat, jotka täyttävät merkin kestävyyskriteerit.
EKOenergian kriteereihin kuuluvat muun muassa:
- Energian uusiutuvuus
- Tuotannon vastuullisuus
- Investoinnin ilmastotyöhön
- Energian alkuperän jäljitettävyys
Lisäksi EKOenergia rahoittaa aina uusiutuvia energiaprojekteja. Suomessa kaikista EKOenergia-merkillä tuotetuista sopimuksista 10 senttiä menee ympäristörahastoon.
Ekosähkö yritys
Ekosähköksi kutsuttavaa vihreää sähköä saa Suomessa jo monilta energiatuottajilta. Lisäksi Suomessa palvelee Ekosähkö Oy niminen energiantuottaja, joka on ensimmäisiä suomalaisia EKOenergia-merkin alla toimineita sähköntuottajia.
Heidän sähkösopimuksiin kuuluvat muun muassa:
- Ekosähkön Kalastajan sähkö – tuulivoimalla ja bioenergialla tuotettua sähköä
- Ekosähkön Lumituuli Oy – tuulivoimalla tuotettavaa energiaa, Ekosähkön toimissa tämän yrityksen yhteistyökumppanina
Ekosähkön kokemukset ovat pääasiassa hyvin positiivisia ja sähköntuottajalla on varsin hyvä ja vankka maine Suomessa.
Kun siis haluat varmistaa, että sähkösi on ympäristöystävällistä, kannattaa harkita ekosähköä. Sitä saa nykyään monilta sähköntuottajilta, kuten Ekosähköltä ja valitsemalla tämän vihreän sähkön, teet vastuullisen ostopäätöksen.
Lue lisää: https://www.ekosahko.fi/