Suomalaisiin suosikkiruokiin kuuluvat ehdottomasti useat kalaruoat, kalakeitosta savukalaan. Mutta tiesitkö, että monet suomalaiset kalat ovat myös uhanalaisia? Vesistöjen suojeluun on ryhdytty kiinnittämään nyt yhä enemmän huomiota ja yksi tällainen organisaatio on K-ryhmän K-Kalapolut.
Mistä K-Kalapoluissa onkaan kysymys? Alla tietoja projektista sekä tietoja siitä, kuinka sinäkin voit vaikuttaa suomalaisten kalojen elämään.
Mikä on K-Kalapolut?
K-Kalapolut on K-ryhmän ja WWF:n yhteinen projekti, joka alkoi vuonna 2017. K-kalapolut järjestää talkooprojekteja, joissa kunnostetaan ja parannellaan virtavesien kuntoa.
Suomesta löytyy runsaasti virtaavia vesistöjä, kuten jokia ja puroja, joiden virtausta on muuteltu tukkien uiton, tie- tai siltarumpujen lisäämisen, voimalaitosten tai muiden ihmisten aiheuttamien toimien takia vuosien saatossa.
Padot ja muut sen kaltaiset esteet ovat usein tehty energiantuotannon tai esimerkiksi rakentamisen tarpeet huomioiden, eikä niinkään kalakantoja tai luontoa huomioiden.
Ylen artikkelin mukaan Suomen 160 000 jokikilometristä, jopa yli 90 % on jollain tavoin ihmisen muokkaamaa.
Näillä toimilla on usein negatiivinen vaikutus virtavesissä elävien kalojen kutumahdollisuuksiin sekä myös muuhun luontoon. Jopa pieni myllypato voi pysäyttää täysin kalojen nousun virtavesissä.
Tämä heikentää tietenkin kalojen elinoloja ja lisääntymistä, minkä johdosta monet Suomen kalat ovatkin uhanalaisia, kuten esimerkiksi taimen.
Virtavesien tilaa voi kuitenkin entisöidä ja parantaa, taaten kaloille mahdollisuuden parempaan liikkumiseen virtaavissa vesistöissä. Juuri tähän tarkoitukseen on K-ryhmä siis perustanut K-Kalapolut hankkeen. Hanke toteutetaan yhteistyössä ympäristöjärjestö WWF:n kanssa.
K-kalapolut hanke on nyt tullut päätökseen. Hanke kesti 2017-2021, jonka aikana:
- Järjestettiin 35 talkoota ympäri Suomea
- Saatiin mukaan 1000 vapaaehtoista
- Avattiin 27 kappaletta nousuesteitä
- Tehtiin 300 kappaletta kutusoraikkoja
- Luotiin ja avattiin 100 kilometrin edestä kutu- ja elinympäristöä
K-Kalapolut hankkeet ovat olleet siis varsin suosittuja ja onnistuneita.
Yhteistyön kunnostuskohteiden osalta on saatu paljon positiivista palautetta. Muun muassa uhanalainen taimen on alkanut kutemaan aiemmin saavuttamattomissa olevissa puroissa.
Virtavesien kunnostuksen tarpeellisuus
Suomessa on mahdollisesti useita kymmeniätuhansia vaellusesteitä. Luonnontilassa olevia virtavesiä on Suomessa todella vähän ja tämä onkin johtanut siihen, että Suomen kaloista:
- Järvilohi, Saimaan nieriä, meriharjus ja ankerias ovat äärimmäisen uhanalaisia kaloja
- Meritaimen ja vaellussiika ovat erittäin uhanalaisia
- Lohi, karisiika ja planktonsiika ovat vaarantuneita kalalajeja
WWF:n mukaan peräti 90% Suomen lohikannasta on hävinnyt puolen vuosisadan aikana.
Jotta voisimme jatkossakin nauttia terveellisistä kalaruuista, tulee virtavesien kuntoon ja kunnostukseen kiinnittää huomiota. Voit lukea virtavesien kunnostuksesta lisää sivuiltamme.
Kuinka osallistua K-Kalapolku talkoisiin?
K-kalapolut hanke tuli päätökseen 2021. Toivon mukaan siihen nähdään jatkoa myös joskus tulevaisuudessa.
K-Kalapolut talkoita järjestettiin WWF:n virtavesiasiantuntijoiden johdolla. Talkoiden avulla avattiin pienissä puroissa ja joissa sijaitsevia kutuesteitä, tai kunnostettiin ja perustettiin esim. kutusoraikkoja.
Projekteja järjestettiin ympäri Suomea ja niitä tehtiin aina maanomistajien ja paikallisten K-kauppiaiden kera. Kuka tahansa pystyi ilmoittautua mukaan auttamaan.
Lisäksi maanomistajana sinun oli mahdollista ehdottaa maallasi olevaa jokea tai puroa kunnostettavaksi. 1000 talkoolaista on vuosien varrella ottanut osaa K-ryhmän talkooprojekteihin.
Lue lisää: https://kesko.fi/kalapolut#ilmoittaudu
Ilmoittautuminen onnistui K-Kalapolkujen nettisivuilla, joista löytyi tietoa tulevista talkoista.
Voit muuten pelata myös K-Kalapolut peliä K-ryhmän sivuilla. Leikkimielinen peli on varsinkin lapsille hyvä tapa oppia hieman kaloista sekä virtavesien kunnostamisen tarpeellisuudesta!
Vastuullisia kalavalintoja ja talkootoimintaa K-Kalapolut kanssa
K-Kalapolut on hyvä esimerkki talkoiden voimasta. Virtavesien kunnostaminen on ehdottoman tärkeää osana luonnonsuojelua.
Vaikka esimerkiksi K-Kalapolkujen tavoite onkin juuri uhanalaisten kalalajien olosuhteiden parantaminen, jotta voimme edelleen nauttia maukkaista suomalaisista kaloista, on kunnostamisella toki laajempikin vaikutus ympäristöön. Muun muassa saukot, vesisammaleet ja ravut kaipaavat virtaavia vesiä sekä useat muut eläin- ja kasvilajit.
Jos siis haluat olla omalta osaltasi tukemassa Suomen luontoa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä kalaa ostat kotiin sekä osallistua muihin vastaaviin jokikunnostuksiin, joita järjestetään useiden muiden tahojen toimesta.
Näin kannat oman kortesi kekoon ja varmistat, että jälkipolvetkin saavat nauttia maamme upeasta luonnosta ja kalakannoista!