Vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista aloista, jonka lisäksi suuri osa vaatteista päätyy kaatopaikalle. Moni kuluttaja onkin ryhtynyt etsimään vastuullisempia tapoja nauttia muodista ja vaatteista. Tällöin puheeksi tulevat ekologiset vaatteet, joita voi olla hankala löytää nopealla vilkaisulla.
Onneksi varsinkin nettikaupat ovat mahdollistaneet sen, että eettiset vaatteet on mahdollista löytää helpommin ja pääset nauttimaan kauniista ja kestävistä vaatteista ekologisemmin.
Mitä ekologiset ja eettiset vaatteet oikein ovat?
Ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus ovat termejä, joita nykyään hyödynnetään markkinoinnissa. Mutta mistä kuluttaja voi tunnistaa mitä ekologiset ja eettiset vaatteet ovat?
Ekologinen vaate
Ekologisia vaatteita ovat tuotteet, joiden valmistamisen pyritään käyttävän mahdollisimman vähän luonnon resursseja. Vaatteet valmistetaan myös niin, että niihin hyödynnetään kierrätyskelpoisia materiaaleja.
Lisäksi ekologiset vaatteet pyritään tekemään pitkäkestoiseksi, jolloin vaate siis kestää pidempää käyttöä.
Näin pyritään vähentämään vaatevalmistuksen aiheuttamaa kuormitusta luonnolle sekä kontrolloimaan niin sanottua pikamuotia. Pikamuodista puhutaan silloin, kun vaatteiden käyttöikä on todella lyhyt ja usein myös hintataso todella alhainen.
Vaatteen ekologisuus tulee usein juurikin valmistuksesta sekä materiaaleista. Monesti ekologisimmat vaatteet hyödyntävät lähituotantoa, eli vaate pyritään valmistamaan samassa ympäristössä ja välttämään näin vaatteen kuljetusta ympäri maailman. Esimerkiksi kotimaiset lastenvaatteet ovat paljon ekologisempi valinta kuin Kiinasta lennätetyt tai laivalla tuodut vaatteet.
Ekologiset vaatteet voivat olla uusia. Tällöin materiaalit pyritään valitsemaan niin, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän päästöä ja käyttävät vain vähän luonnonmateriaaleja. Ekologinen vaate on usein myös kierrätysvaate, sillä tällöin kuormituskierre uuden valmistamiseksi katkaistaan.
UNEP:in (United Nations Environment Programme) tilastojen mukaan vaateteollisuus aiheuttaa noin 10% maailman hiilidioksidipäästöistä.
Eettinen vaate
Eettiset vaatteet ovat hieman monimutkaisempi asia, sillä vaatteen eettisyys on tietenkin monelle hieman eri asia.
Yleisesti ottaen eettiset valmistetut vaatteet ovat tehty niin, että prosessin aikana:
- Ei käytetä lapsi- tai pakkotyövoimaa
- Varmistetaan hyvät työolosuhteet sekä elämiseen riittävä palkka työntekijöille
- Varmistetaan eläinten oikeudet, esimerkiksi villan tuotannossa mulesing vapaa merinovilla
Epäeettiset vaatteet yhdistetään usein juuri halpoihin vaatteisiin, mutta myös luksusmerkkien eettisyyttä on kritisoitu, eikä se aina ole sen parempaa kuin halpavaatteiden.
Eettiset vaatemerkit eivät siis automaattisesti ole kalliimpia, sillä tuotteen hinta ei kerro eettisyydestä.
Mistä ostaa ekologisia ja eettisiä vaatteita?
Kuluttajien vastuullisuus on ajanut vaateteollisuutta kohti eettisempää ja ekologisempaa valmistusta. Markkinoilta löytyy nykyään jo varsin runsaasti vaatemerkkejä, jotka ovat huomioineet nämä molemmat seikat. Monesti helpointa on etsiä ekologiset vaatteet netistä.
Tässä ekologisten vaatteiden nettikauppa esiteltynä.
Weekendbee
Weekendbee aloitti toimintansa vuonna 2018. Perustajat, Aissa ja Jukka, alkoivat miettimään omia kulutustottumuksiaan ja huomasivat, että vastuullisten urheilu- ja ulkovaatteiden löytäminen oli varsin hankalaa.
Nettikaupasta on nopeasti tullut suosittu paikka löytyy erinomaisia ekologisia vaatteita miehille ja naisille.
Weekendbeen valikoimiin kuuluvat:
- Naisten ekologiset vaatteet urheiluun ja vapaa-aikaan aina takeista mekkoihin
- Ekologiset ja eettiset miesten vaatteet urheiluun ja vapaa-aikaan huppareista alusvaatteisiin
- Erilaiset asusteet kuten laukut, hatut ja aurinkolasit
- Muut urheilu- ja ulkoilutuotteet joogamatoista juomapulloihin
Löydät kaikki parhaat ekologiset vaatemerkit netistä ja myös vaatteiden toimitus tapahtuu mahdollisimman ympäristöystävällisesti.
Weekendbee hyödyntää esimerkiksi RePack-pakkauksia. Lisäksi he tekevät yhteistyötä ympäristöjärjestöjen kanssa.
Ekologiset vaatteet ovat vastuullinen valinta
Ekologisia ja eettisiä vaatteita löytyy netistä helposti. Ekologinen vaate on erinomainen valinta, sillä tuotteet ovat ympäristöystävällisiä, mutta myös erittäin kestäviä ja laadukkaita.
Kun siis haluat tukea ympäristöystävällistä kuluttamista ja nauttia laadukkaasta muodista, harkitse ekologisten vaatteiden hankintaa.