Suomen upeat saaristot ovat ehdottomasti yksiä parhaimpia matkailukohteita. Saaria ja saaristoalueita maassamme riittää yllin kyllin, joten valinnanvaraa lomakohteeksi on niin kesäisin, että talvisin.
Suomesta löytyy saaria ja saaristoalueita niin sisä- että ulkovesistöstä. Rannikkoalueen saaristot jaetaan usein neljään suurempaan alueeseen, joita ovat:
- Kotkan saaristo
- Saaristomeri
- Helsingin saaristo
- Merenkurkun saaristo
Näistä viimeisin on Unescon maailmankulttuuriperintökohde. Sisävesillä saarimaisemiin pääsee puolestaan tutustumaan esimerkiksi Saimaan alueella, jossa on mahdollista bongata vaikkapa uhanalainen saimaannorppa.
Saaristot ovat täynnä upeita matkailumahdollisuuksia ja niihin tutustuminen on helppoa.
Saaristot tutuksi matkaillen
Saaristot tarjoavat siis runsaasti mahdollisuuksia monenlaisiin lomiin. Saariston luontoa pääsee ihastelemaan omatoimisesti retkeillen tai erilaisten ohjattujen retkien avulla. Retkiä esimerkiksi Helsingin saaristoon järjestetään runsaasti kesäisin.
Todella tunnettuihin saaristoreitteihin lukeutuu muun muassa Turun lähistöllä olevan Rengasreitti. Reitti kuljettaa läpi useiden alueen saarten ja se on mahdollista kiertää vaikkapa pyöräillen tai autolla.
Matkailuun saaristot tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja myös majoitusmahdollisuuksien muodossa. Rannikon kaupungit ja kylät palvelevat hotellien ja majatalojen muodossa, eikä suosittujen saaristoalueiden lähellä ole vaikeaa löytää muitakaan palveluja.
Lisäksi erilaisia retkeilyalueita löytyy saaristosta mökki- tai telttalomaa kaipaaville.
Rentoudu, näe ja harrasta
Suomen ihanat saaristot ovat täynnä tapahtumia ja tekemistä. Saaristoon voi lähteä rentoutumaan upeiden hiekkarantojen ääreen. Yksi tunnettu ja suosittu ranta-alue löytyy esimerkiksi Högsåran Sandvikistä Saaristomereltä.
Kun kaipaat aktiivista tekemistä, ovat esimerkiksi melontaretket saaristossa oivaa ajanvietettä. Voit toki kokeilla myös onneasi esimerkiksi kalastuksen muodossa!
Saaristot ovat lisäksi täynnä mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi erilaiset majakkasaaret ovat tutustumisen arvoisia kohteita. Lisäksi saaristosta löytyy mielenkiintoisia merenkulun historiaan liittyviä paikkoja – tee vierailu esimerkiksi Kotkan Merikeskus Vellamoon!
Kun kaipaat kauniita maisemia ja mielenkiintoista tekemistä veden äärellä, ovat Suomen upeat saaristot oivallinen lomakohde!